Keväinen tuulahdus Lapin maisemista

07/4/2021

Tiukentuneet rajoitukset ja tartuntalukujen kasvu on ollut kevään ikävä tosiasia. Työskenteleminen kotoa käsin ja vähentyneet sosiaaliset kontaktit hämärtävät työn ja vapaa-ajan rajapyykkiä. Moni kokee uupumusta tilanteeseen – lasken itseni myös tähän joukkoon. Onneksi tänä keväänä hiihtokeskukset ovat pitäneet hissinsä pyörimässä. Lumilautailua ole tarvinnut laittaa tauolle, joka on ollut monien muiden liikuntalajien kohtalo rajoituksista johtuen.

Arjen henkireikänä on itsellä toiminut maalis-huhtikuun taitteessa kalenterissa lymyillyt merkintä Rukan reissusta. Onneksi tätä kirjoittaessa voin todeta, että vaikka reissun odotus sisälsi huolen sen peruuntumisesta, niin Rukalla ollaan ja mieli on sen myötä virkistynyt merkittävästi. Toki tässäkin reissussa piti ottaa poikkeusaika huomioon. Koko viikon ruokatarpeet haettiin Kuusamosta matkalla noutotilauksena ja kontaktit sekä yleisissä tiloissa sisällä oleminen minimoitiin.

Rukalla on viime vuosina panostettu merkittävästi lapsiperheiden palveluihin. Hiihtokeskuksen ympäristöstä löytyy paljon tekemistä perheen pienimmille. Rinteessä sijaitseva lastenmaa tarjoaa lapsille sopivan loivat rinteet ja helpot mattohissit sekä hauskan rengasliukuradan lumivalleineen. Myös muutama vuosi sitten valmistunut gondolihissi Rukankylästä itäpuolelle oli kaksivuotiaalle pojallemme jännittävä kokemus. Perinteisiä leikkipuistoja löytyy myös sopivasti rinteen juureen sijoiteltuna, jonka johdosta perheiden on helppo pysytellä pienellä alueella eri ikäisten lasten tarpeista huolimatta.

Kevään lappireissujen ehdottomasti paras puoli on se, että valtaosa päivästä vietetään ulkoilmassa ja aktiivisesti liikkuen. Se tarjoaa mukavan kontrasti arkitekemiseen ja saa ajatukset vietyä pois koronahuolista sekä arjen kiireistä ja aikatauluista. Lataushybridikuskina tunturiympäristössä on hyvät oltavat. Mökeiltä löytyy latausmahdollisuutena yleensä vähintään kotitaloustöpseli ja etäisyydet ovat sopivan lyhyitä. Meidänkin reissussa paikan päällä kaikki ajamiset päästiin suorittamaan pelkällä sähköllä.

Ulkoilmairtiottoja kaikille toivottaen,

Hans

Mitsubishi Suomi Brand Ambassador