Hans Kestilä & Mitsubishi OUTLANDER PHEV - Kunnon road tripeillä tarvitaan kunnon vehkeet

19/9/2019

Mä oon aina ollut road trip -ihminen. Autolla saavuttaa Pohjoismaissa ihan uskomattoman siistejä paikkoja ja sen lisäksi tykkään valtavasti siitä jännityksestä ja latautumisesta, minkä autolla reissaamisessa saa aikaiseksi. Road trippien parhaita puolia on se, että ”joutuu” olemaan paikallaan ja pienessä tilassa reissuporukalla pitkiäkin aikoja. Pidemmillä automatkoilla reissukumppanien keskuudessa rupeaa yleensä syntymään kekseliäisyyttä; pelataan erilaisia pelejä tai uppoudutaan pitkiin ja syvällisiin keskusteluihin. Meidän porukassamme on tapana päätyä pelaamaan ”autopeliksi” nimettyä kisaa, jossa kaikki matkustajat valitsevat oman automerkin ja se, kuka saa ensimmäisenä täyteen 10 vastaan tullutta voittaa. Peliin on helppo yhdistää pieni panos – kuten, että häviäjä tarjoaa voittajalle kahvit seuraavalla pysähdyksellä. Pelien ja keskustelujen lisäksi ajamisen lomassa on hyvin aikaa fiilistellä määränpäässä odottavaa kohdetta. Ja jos kyseessä on surffireissu, tien päällä voi spekuloida loputtomasti eri sääpalveluiden keliennustetta ja sitä, minkä rannan aallot toimisivat parhaiten kyseisen ennusteen mukaisella aallokolla.

Onnistuneen road tripin pohjana on tietenkin myös se, että ajomatkaa päästään taittamaan asiallisella vehkeellä. Mitsubishi OUTLANDER PHEV istuu mainiosti kaikenlaisiin road trippeihin, sillä se on varsin tilava ja monipuoliset varusteet takaavat sekä kuskin, että matkustajien viihtyvyyden – istuipa sitten millä tahansa auton penkeistä. Mun kuvailut perustuvat kokemuksiini Instyle-varustelutason Mitsubishi OUTLANDER PHEV:stä, mutta todettakoon, että varustelista on varsin kattava jo Invite-varustelutasosta lähtien. Vaikka road tripeillä keskustelut ja pelit ovat omiaan reissun hengen luomisessa, on toisinaan ajopätkillä hyvä pistää myös kunnon autodisco käyntiin. Premium-äänentoistojärjestelmä takaa hyvät soundit ja matkapuhelimen saa helposti yhdistettyä järjestelmään Apple CarPlay:n ja Android Auto:n avulla. Samalla puhelimen sovellukset saa kätevästi käyttöön Mitsubishi OUTLANDER PHEV:n reilun kokoiselle LCD-näytölle.

Mitsubishi OUTLANDER PHEV:n tarjoama kyyti ansaitsee kiitoksen vakaudestaan, olipa alustana kuiva asfaltti tai jään ja lumen peittämä serpentiininen vuoristotie. S-AWC nelivetojärjestelmästä löytyy kolme erilaista ajomoodia, joiden väliltä voi valita vallitseviin olosuhteisiin sopivimman. Oikean ajomoodin valitseminen on myös tärkeä turvallisuustekijä. Normal toimii sananmukaisesti tavallisissa olosuhteissa parhaiten, Snow on optimoitu lumisiin olosuhteisiin ja Lock huonokuntoisille ja päällystämättömille teille. Näiden lisäksi käytössä on Sport-ajomoodi niihin hetkiin, kun tekee mieli ottaa moottorin täysi suorituskyky käyttöön. Mitsubishi OUTLANDER PHEV kulkee saumattomasti ja pehmeästi, sillä siinä ei ole minkäänlaista vaihdelaatikkoa ja ohjaamossa on ajaessa miellyttävän hiljaista. Pimeässä matkanteko sujuu turvallisesti tehokkaiden LED-ajovalojen ansiosta niin lähivalojen kuin pitkienkin osalta.

Reissua taittaessa sisätilojen mukavuudet pääsevät myös oikeuksiinsa. Takapenkin selkänojan säätömahdollisuus on saanut takapenkkiläisiltä kehuja, samoin kuin takapenkin omat USB-virtapistokkeet. Ohjaamon nahkajakkarat ovat paitsi viimeistellyt ja tyylikkäät, myös käytännölliset, sillä materiaali hylkii vettä ja likaa, joita tuppaa kulkeutumaan sisätiloihin etenkin lumilautailu- ja alamäkipyöräilyyn keskittyvillä reissuilla. Aukeava kattoikkuna kruunaa sisätilojen miellyttävän kokonaisuuden.

Lopuksi haluan vinkata pari ehdotonta lemppariani road trip kohteista. Norja on siitä jännä paikka, että ylittipä Norjan rajan missä päin tahansa, niin kokemukseni mukaan maisemat vaihtuvat aina merkittävästi kauniimmiksi. Toistaiseksi en ole vielä löytänyt rajanylityspaikkaa, johon ylempi kuvailu ei olisi sopinut. Siispä molemmat reissuvinkkini sijoittuvat ansaitusti Norjaan. Norjan etelärannikko tarjoaa kauniita kesäkaupunkeja ja upeita teitä, joilta löytyy mukavasti korkeuseroja eteläisestä sijainnista huolimatta. Reitti Tønsbergistä Kristiansandiin on huikea, ja Kristiansandista kannattaa jatkaa vielä Farsundiin ja Listan kauniille rannoille. Toinen road trip vinkkini on Lofootit. Vaikka ajomatkaa kertyy Etelä-Suomesta 1 500 kilometrin luokkaa, on Lofooteille saapuessa helppo todeta, että ajo oli sen arvoista. Yksinkertaisesti, Lofootit on kaunein paikka, jossa olen koskaan ollut.

-Hans

Mitsubishi Suomi Brand Ambassador