Kovan uurastuksen takaa voi löytää timantteja

Surffausta voi kiistatta sanoa vaativaksi harrastukseksi. Se vaatii mielenlujuutta, pettymyksen sietokykyä, pitkäjänteisyyttä ja hyvää fyysistä kuntoa. Jotta surffaus Suomessa onnistuu, täytyy olla valmis uhraamaan siihen aikaa. Välillä hyvät surffikeliennusteet osuvat juuri sille kiireiselle työviikolle, jolloin ei tuntuisi olevan tuntikaupalla aikaa mihinkään ylimääräiseen. Kaikesta tästä huolimatta surffaaminen on yksinkertaisesti sanottuna pirun koukuttavaa hommaa. Suomessa surffaamalla voi kokea sellaisia tunteita, joita on vaikea verrata mihinkään muuhun, mitä olen kokenut.

Kun olet myrskysäässä luonnonvoimien armoilla, kylmässä merivedessä laittamassa kaikki kehon lihakset töihin ja unelmoimassa edessä häämöttävässä mahdollisuudesta nousta surffilaudan päälle seisomaan ja aallon vietäväksi - tuo tunne on sanoinkuvailematonta.

Mikä surffissa siis on työlästä? Käsitellään se ensiksi ja palataan sitten vielä tuohon maagiseeen tunteeseen, jota kuvasin juuri äsken. Klassinen tilanne keskellä arkiviikkoa (täällä pääkaupunkiseudulla); joku tuttu pienen tiiviin surffiporukan jäsenistä laittaa viestin, että ylihuomenna vaikuttaisi olevan tulossa hyvä surffikeli Poriin. Kalenteri on piukaksi ahdettu palavereista, mutta pienellä kalenteritetriksellä ylihuomisen uudelleenaikataulutukset voisivat onnistua. Kysyn itseltäni;

”Olenko valmis ajamaan 3,5h per suunta parin tunnin vedessäolon takia?”

Keliennusteen näyttäessä hyvältä tuohon kysymykseen on yleensä vain yksi vastaus. Jos odottelee hyvän surffikelin sattumista sille viikolle, jolloin olisi väljempi aikataulu niin yleensä joutuu pettymään. Onneksi muullakin tutuilla on sama pohdinta ja ajatuksenjuoksu käynnissä ja samaan autoon saadaan yhdistettyä pari-kolme surffinnälkäistä toimistotyöläistä.

Matkaan lähdetään toiveikkain mielin muistellen aiempia onnistumisia vaikka kaikille on selvää, että vasta paikanpäällä voi oikeasti todeta, onko keli todella tuon ajomatkan arvoinen. Märkäpuvut puetaan kylmässä tuulessa, usein myös sataa vettä, ja siinä vaiheessa kun veteen astellaan niin ainakin mun nopeasti kylmettyvät sormet ja varpaat ovat jo kohmeessa.

Vedessä vietetään yleensä aikaa pari kolme tuntia – eli siihen asti, kunnes kaikki mehut ja voimat on käytetty ja kylmä alkaa vallata kehon. Toisinaan tuon muutaman tunnin aikana kaikki porukan jäsenet ovat saaneet muutamia kertoja varpaansa laudan päälle (eli saaneet otettua aallon ja päässeet sen kyytiin), mutta toisinaan vedestä tullaan rantaan ilman yhtään onnistumista.

Riippumatta siitä, kuinka monta aaltoa sai - tai kuinka hyviä ne aallot oikeasti edes olivat – mielen valtaa lämpimässä autossa tyyni ja tyytyväinen tunne. Kukaan ei rikkonut lautaansa kiveen tai osunut pohjaan, kaikki voimat on käytetty ja ruokahalua riittäisi buffet-pöydän totaaliseen tyhjentämiseen. Kaikki istuvat autossa hymy huulilla, vaikka edessä odottava kotimatka on pitkä ja pimeä. Kukaan ei kyseenalaista kannattiko tänne asti tulla tänään surffaamaan. Tuo tunne on timanttinen ja saa surffarit palaamaan tähän tapahtumaketjuun kerta toisensa jälkeen.

-Hans

Mitsubishi Suomi Brand Ambassador